Prinsessa elokuva

Elokuva-alan tietolähteesi

Leffakauppa

Prinsessa elokuva ja muut tyylilajit

Tervetuloa elokuvien maailmaan! Älä anna Prinsessa elokuva -nimen kuitenkaan hämätä, sillä sivustoltamme löytyy muutakin, kuin prinsessa elokuvia, itse asiassa ihan mitä tahansa elokuviin liittyen. Olipa kiinnostuksen kohteenasi sitten Disney prinsessa elokuvat, romanttiset komediat, koko perheen animaatiot, jännityselokuvat, toiminnantäyteiset actionleffat tai vaikka yleinen elokuviin liittyvä tietous, niin sivuiltamme löydät kaiken tarpeellisen.

Jos siis haluat tietää lisää elokuvien maailmasta, olet sukeltanut juuri oikeaan paikkaan. Elokuvat ovat viihdemuoto, joka tempaa parhaimmillaan katsojan mukaan arjesta toiseen maailmaan. Me tällä sivustolla haluamme olla mukana siinä ja tarkoituksenamme on toimia elokuva-alan tärkeimpänä tietolähteenä, kun etsit tietoa mistä tahansa, mikä liittyy elokuviin, kuten vaikka tämän hetken katsotuimmat elokuvat.

Sivuiltamme löydät esimerkiksi katsotuimmat elokuvat maailmalla, kuin myös Suomessa. Esittelemme alan menestyneimpiä ohjaajia ja näyttelijöitä sekä käymme läpi, mitä ovat elokuvien teemat ja tutkimme tarkemmin elokuva-alan historiaa.

Selvitä, mitkä ovat olleet kaikkien aikojen katsotuimmat elokuvat

Selvitä, mitkä ovat olleet kaikkien aikojen katsotuimmat elokuvat

Sivuiltamme löydät tietoa, mitkä ovat olleet kaikkien aikojen katsotuimmat elokuvat jokaiselta vuosikymmeneltä. Elokuvan historia on kokenut huiman kehityksen mustavalkoisista mykkäelokuvista huikeisiin 3D-ja 4D-tekniikoihin ja elokuvien valikoimastamme löytyvät niin uutuudet, kuin vanhoja klassikoitakin.

Vaikka Hollywood on elokuvien mekka, josta tuleekin vuosittain valtaosa elokuvien valikoimasta, emme kuitenkaan aio keskittyä sivustollamme vain ja ainoastaan elokuvien valtavirtaan ja tunnetuimpiin Hollywood-elokuviin. Tarkoituksena on nimittäin käydä läpi niin kotimaisia suomalaisia elokuvia kuin myös vähemmän tunnettuja ulkomaisia elokuvia ja tuoda niitä kaikkien tietoisuuteen.

Lue, mitkä ovat palkintoja voittaneet parhaat elokuvat

Parhaiten menestyneet elokuvat ja näyttelijät ansaitsevat myös mielestämme oman osansa. Kaikkien tuntemat Oscar- ja Jussi-gaalat ovat elokuva-alan tapahtumia, joiden seuraaminen on elokuvista pitäville aina mielenkiintoista puuhaa. Löydät sivuiltamme helposti tietoa näistä vuosittain järjestettävistä palkintogaaloista ja voit tarkistaa, kuka voitti viimeisimmät Oscarit tai Jussi-palkinnot parhaasta elokuvasta tai näyttelijäsuorituksesta.

Elokuvan historia on yli 100 vuotta vanha, jonka aikana on ehtinyt kertyä huima määrä erilaisia elokuvia. Tavoitteenamme on saada sivustollamme esitettyä kattava tarjonta elokuvia eri aikakausilta, joiden pohjalta voit valita juuri itsellesi parhaat elokuvat, mitkä haluaisit nähdä. Haluatko nauraa vedet silmissä, tuntea kutkuttavaa jännitystä tai nyyhkiä nenäliinan kanssa rakkaustarinan parissa? Anna meidän auttaa!

Viimeisimmät artikkelit

Tyylilajit
Langattomat kuulokkeet elokuvien katseluun: katso häiritsemättä muita
by Anna/ on 09 Sep 2026

Langattomat kuulokkeet elokuvien katseluun: katso häiritsemättä muita

Kaikki eivät aina pysty katsomaan elokuvaa täysillä äänillä. Lapset nukkuvat, kumppani lukee samassa huoneessa tai kerrostalon seinät ovat ohuet. Tällöin kuulokkeet ovat käytännöllinen ratkaisu. Kun syksyn illat pimenevät ja elokuvia tulee katsottua enemmän, kannattaa miettiä, miten kuulokkeet saa toimimaan television kanssa parhaalla mahdollisella tavalla. Bluetooth vai erillinen lähetin? Monissa uusissa televisioissa on sisäänrakennettu Bluetooth, jolloin langattomat kuulokkeet voi yhdistää suoraan. Tämä on helpoin tapa, mutta kaikissa televisioissa Bluetooth-tukea ei ole, tai sitä voi käyttää vain esimerkiksi kaukosäätimen kanssa.

Tyylilajit
Soundbar vai kotiteatterijärjestelmä? Näin valitset elokuvaäänen
by Anna/ on 17 Mar 2026

Soundbar vai kotiteatterijärjestelmä? Näin valitset elokuvaäänen

Moni panostaa uuteen televisioon tai projektoriin, mutta unohtaa äänen. Ohuiden televisioiden sisäänrakennetut kaiuttimet ovat pieniä, ja dialogi voi hukkua musiikin ja tehosteiden alle. Hyvä äänentoisto tekee elokuvasta elämyksen ja helpottaa myös puheen kuulemista. Kaksi yleisintä vaihtoehtoa ovat soundbar ja kotiteatterijärjestelmä. Kumpi sopii sinulle paremmin? Soundbar: helppo ja siisti ratkaisu Soundbar on pitkänomainen kaiutin, joka sijoitetaan television alle tai kiinnitetään seinälle. Sen suurin etu on helppous: yksi laite, vähän johtoja ja yleensä nopea käyttöönotto.

Tyylilajit
Projektori ja valkokangas kotiin: näin rakennat oman elokuvateatterin
by Anna/ on 04 Dec 2025

Projektori ja valkokangas kotiin: näin rakennat oman elokuvateatterin

Pimeät talvi-illat ovat parasta aikaa elokuville. Kun ulkona on pimeää jo iltapäivällä, oma kotiteatteri tuntuu houkuttelevalta ajatukselta. Television sijaan moni harkitsee projektoria, koska sillä saa kuvasta huomattavasti suuremman kuin tavallisesta televisiosta. Projektori ei kuitenkaan yksin riitä, vaan hyvä lopputulos syntyy laitteen, valkokankaan ja huoneen yhteispelistä. Kokosimme tähän asiat, jotka kannattaa miettiä ennen hankintaa. Aloita huoneesta, ei laitteesta Ennen kuin vertailet malleja, katso ympärillesi. Projektorin kuva on aina herkempi ympäröivälle valolle kuin television kuva.

Tyylilajit
Parhaat TV-sarjat vuonna 2023
by Anna/ on 11 May 2023

Parhaat TV-sarjat vuonna 2023

Vuosi 2023 on ollut erinomainen vuosi televisiodraamojen ja komediasarjojen ystäville. TV-sarjojen tuotanto on jatkuvasti kasvanut, tarjoten katsojille entistä enemmän monipuolisuutta ja laadukkaita viihdekokemuksia. Tässä artikkelissa esittelemme muutamia vuoden 2023 parhaita TV-sarjoja, jotka ovat erottuneet joukosta ainutlaatuisuudellaan ja suosionosoituksillaan. Valitsimme nämä sarjat huomioiden niiden suosion, kriitikoiden arviot, katsojaluvut sekä kulttuurisen merkityksen. Jokainen sarja tarjoaa omanlaisensa tarinan, tunnelman ja näyttelijäsuoritukset, jotka ovat tehneet niistä poikkeuksellisia. Tässä parhaat tv-sarjat vuonna 2023. Parhaat TV-sarjat -lista 1.

Tyylilajit
Prinsessapelit
by Anna/ on 22 Nov 2022

Prinsessapelit

Prinsessapelit ovat oiva keino hauskanpitoon ja vapaa-ajan viettoon prinsessoiden maailmassa. Pelejä on saatavana monenlaisia ja niitä voi pelata monella eri laitteella. Mikäli prinsessat ja prinsessoihin liittyvät pelit kiinnostavat kokonaan uutena aiheena tai haluaisit ehkä löytää jotakin uutta pelivalikoimaasi, kannattaa lukea eteenpäin. Tässä tekstissä käsittelemme prinsessapelien valikoimaa ja vaihtoehtoja, ja esittelemme erilaisia maksuttomasti ladattavissa olevia prinsessateemaisia pelejä. Prinsessapelit lapsille Lasten ilmaiset prinsessa pelit voivat sisältää esimerkiksi pukemista tai meikkaamista. Usein pukeutumisteemaiset pelit ovatkin suosittuja niin lasten kuin nuortenkin keskuudessa.

Tyylilajit
Elokuvia netistä ilmaiseksi
by Anna/ on 06 Aug 2022

Elokuvia netistä ilmaiseksi

Tiedätkö, mistä etsiä elokuvia netistä ilmaiseksi? Tässä keskitymme elokuviin, joita on mahdollista katsoa suomenkielellä tai suomeksi tekstitettynä. Elokuvia löytyy ilmaiseksi monelta eri nettisivulta ja suoratoistopalvelusta, tässä esittelemme osan niistä. Osalla elokuvien tarjoajista on mahdollista ottaa ensin määräaikainen ilmainen kokeilujakso ja osalla on myös maksullista sisältöä ilmaisen sisällön ohella. Myös täysin ilmaiseksi elokuvia tarjoavia nettisivuja ja suoratoistopalveluita on olemassa. Elokuvia netistä ilmaiseksi, mutta mistä? Täysin ilmaiseksi elokuvia voi katsoa Yle Areenasta. Yle Areena on kaikille käyttäjille ilmainen ja maksullista sisältöä ei ole lainkaan.

Prinsessa elokuva - sivusto on apunasi kaikkeen elokuvissa liittyvässä

Prinsessa elokuva - sivusto on apunasi kaikkeen elokuvissa liittyvässä

Elokuvat ovat monille tärkeä nykypäivän viihdemuoto ja pakokeino arjesta. Elokuvien avulla voidaan kuvata suuria tunteita, draamaa, komediaa, väkivaltaa, toimintaa, jännitystä kuin romantiikkaakin, joista jokainen löytää oman suosikkinsa. Haluamme auttaa sinua löytämään parhaat elokuvat netissä, kiinnostipa sinua sitten kunnon prinsessa elokuva tarun hohtoisine lohikäärmeineen ja prinsseineen, viihdyttävät toimintapläjäykset, hyytävät trillerit tai romanttiset nauruhermoja kutkuttavat komediat.

Voit lukea sivuiltamme informatiiviset elokuva arvostelut niin kuumimmista uutuuksista kuin vanhoista klassikkoelokuvistakin, joiden avulla voit kenties saada inspiraatiota omien elokuvahetkiesi valintoihin. Toivomme, että Prinsessa elokuva -sivustosta on sinulle hyötyä, ja että voit löytää nopeasti vinkkejä ja lisätietoa juuri sinua kiinnostavasta elokuvasta tai elokuva-alaan liittyvistä taustatiedoista. Toivottavasti viihdyt parissamme!

Usein kysytyt kysymykset

Prinsessa elokuva -sivuston tekstien takana on elokuva-alan harrastajia, joille elokuvat ovat sydämen asia. Haluamme jakaa intohimoamme muiden samanhenkisten kanssa ja kaikki sivuilla esitetyt tiedot ovat puolueettomia ja täysin omiamme.
Vaikka sivustomme nimi on Prinsessa elokuva, niin sivusto on omistettu ihan kaikelle elokuviin liittyvälle tiedolle. Löydät sivuiltamme esimerkiksi katsotuimmat elokuvat ja paljon muuta elokuviin liittyvää.
Genre sana tulee englannista ja tarkoittaa elokuvamaailmassa lajityyppiä. Eli toisin sanoen elokuvat voidaan jaotella eri genreihin eli teemoihin, kuten vaikkapa komedia, toiminta, kauhu tai romanttinen elokuva.